Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Talli & Pihapiiri

Rivendellin siittola sijaitsee Queenstownin kauniissa vuoristomaisemissa. Talli rakennus on 1900-luvulla rakennettu, alunperin laukkahevostalliksi suunniteltu rakennus, jossa on hyvät puitteet pitää hevosia. Tallia ympäröi suuret vuoret ja pellot, joten hiljaisuutta ei tallin pihasta ainakaan puutu. Isossa tallissa on 20 karsinaa, joista jokaisesta avautuu suuri ikkuna pihalle päin. Lisäksi tallissa on kaksi vesiboxia ja satulahuonetta, oreille ja tammoille omat. Ison kartanorakennuksen takana on lämmitetty maneesi sekä kenttä.

  Tallin piha on hyvin siisti ja hieman vanhanaikaisesti koristeltu. Päärakennuksen luokse johtavaa tietä reunustaa isot lehtipuut.  Tallin sisäpihalla on ympäri vuoden kauniita tulppaaneita tai ruusuja. Pihassa on myös hevosten kävelytyskone, joka tosin on aika vähäisellä käytöllä, koska ponit saavat ulkoilla tarhoissa ja laitumilla päivät melkein ympäri vuoden.
  Tarhoja tallin pihassa on kuusitoista. Osa poneista tarhailee kaverin kanssa, osa yksin. Suurimmaksi osaksi ponit saavat kuitenkin nauttia toistensa läheisyydestä. Laitumella tammat ovat kahdessa laumassa ja saavat nauttia lähes ympäri vuoden makeasta ruohosta.

 

   

 


 

 

 

  

©2018 Rivendell - virtuaalitalli - suntuubi.com